Kartta - Mihara (Mihara Shi)

Mihara (Mihara Shi)
Mihara on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūgokun alueella Hiroshiman prefektuurissa. Se sijaitsee prefektuurin keskiosassa Seton sisämeren rannikolla Nutajoen suulla. Kaupunkiin kuuluu osa Kibin ylängöstä ja muun muassa Sagishiman saari. Miharassa on 93 161 asukasta (marraskuussa 2019) ja sen pinta-ala on 471,55 neliökilometriä.

Mihara kehittyi vanhastaan San’yōdō-tien varren liikenteen solmukohtana. Sengoku-kaudella vuonna 1582 Kobayakawa Takakage perusti sinne linnan, mikä jälkeen se kasvoi linnanaluskaupunkina ensin Kobayakawa-klaanin ja myöhemmin 1600-luvulta Asano-klaanin hallinnassa osana Hiroshiman daimiokuntaa. 1920-luvulta lähtien kaupunkiin sijoittui teollisuutta, etenkin tekokuitujen valmistusta ja myöhemmin esimerkiksi sementti-, kone- ja elintarviketeollisuutta. Kaupunkiin kuuluvilla maaseutualueilla tärkeitä elinkeinoja ovat riisin ja hedelmien viljely sekä karjatalous, Sagishiman saarella tuotataan mikan-mandariineja. Kaupungissa toimii Hiroshiman prefektuurin yliopiston kampus, entinen terveys- ja hyvinvointialan ammattikorkeakoulu. Kaupunkioikeudet osana Japanin nykyistä kunnallishallintoa Miharalle myönnettiin vuonna 1936, minkä jälkeen kaupunki on kasvanut useiden kuntaliitosten myötä. Vuonna 2005 siihen liitettiin Daiwan, Hongōn ja Kuin maaseutukaupungit.

Miharan kulttuuriperintöön kuuluvat Miharan linnan raunioiden lisäksi muun muassa Buttsū-jin ja Beisan-jin buddhalaiset temppelit. Mitsuki Hachiman-gūn pyhäkkö taas tunnetaan kirsikankukistaan. Osa kaupungista kuuluu Seton sisämeren kansallispuistoon. Miharaa palvelevat suurnopeusjunalinja San’yō Shinkansen sekä JR Nishi-Nihonin San’yō-päälinja ja Kure-linja. Kaupungin länsiosassa toimii Hiroshiman lentoasema.

 
Kartta - Mihara (Mihara Shi)
Kartta
Google Earth - Kartta - Mihara
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Mihara
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Mihara
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Mihara
OpenStreetMap
Kartta - Mihara - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Mihara - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Mihara - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Mihara - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Mihara - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Mihara - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Mihara - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Mihara - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Mihara - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Mihara - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...
Airport